maanantai 25. elokuuta 2014

Kaupunkilaisten vinkit matkailijoille: Neristan






”Barkassi kaupungin erikoisuus.” – M.S.
”Ihanan vanhanaikaisuus ja kauniit talot ovat herkkua silmille. Pääsisipä vielä vähän enemmän kurkistelemaan talojen sisäpihoille. Myös ruokailu ja kahvittelu mahdollisuudet ovat hyvät. Tunnelma kaduilla on ihana. Mieli lepää katuja kävellessä.” – Jenni
Neristan, Kokkolan vanhakaupunki on kaupungin sydän. Se on ehdottomasti yksi kaupunkilaisten suosikkikohteista ja juuri se paikka minne vieraat viedään kun he tulevat käymään ensimmäistä kertaa Kokkolassa. Kokkolan vanhakaupunki poikkeaa esimerkiksi Rauman ja Porvoon vanhoista kaupungeista sillä, että siellä suurin osa taloista on asutus käytössä.
Mistä sitten tulee tämä nimi Neristan? Se tulee ruotsinkielisistä sanoista ner i stan eli alakaupunki. Neristanin vieressä oli aikanaan myös Oppistan eli yläkaupunki, mutta se ei ole enää säilynyt entisellään. Kokkolan vanhakaupunki on yksi Suomen laajimmista puutalokortteleista, sillä se käsittää 12 korttelia. Aikanaan Neristan oli käsityöläisten ja merimiesten kaupunginosa, jossa tontit olivat pieniä ja useammille perheille jaettuja. Neristanista vielä erikoisen tekee se, että sen kaavoittaja Johan Persson Gädda vuonna 1665 ja paikalliset talonrakentajat 1700- ja 1800-luvuilla ovat tavoittaneet Leonardo Da Vincin kultaisen leikkauksen harmonian.



”Idyllinen.” – Sari
”Vanha kaupunki. Neristan. Kokkola voi ylpeillä ihanilla taloilla ja puutarhoilla joita siellä on. Itsekkin asuneena muistuu lapsuuden hyvät ajat mieleen. Ihanaa että se on edelleen olemassa.” – Anne-Maret
Tässä julkaisussa emme tule kertomaan teille koko Neristanin historiaa vaan kerromme teille siitä sellaisena kuin se nyt on. Nykyään Neristanista löytyy kesäkahviloita, upea Vanhankaupungin Ravintola & Majatalo, sisustusliike Zinna, muutama antiikkiliike sekä kirpputori. Kesän aikana siellä järjestetään myös suosittuja avoimien ovien päiviä, jolloin asukkaat pitävät kirpputoreja pihoilla ja ihmiset pääsevät tutustumaan niihin. Näiden lisäksi sieltä löytyy upea Laivurintalo sekä Pieni Vinttipuoti
Ihastuttava laivurintalo on rakennettu kahdessa osassa. Merimiehet Gustav Kiander ja Johan Forsen rakensivat talon vasemman päädyn (kadulta päin katsottuna) jo 1830 – luvulla. Talon toisen puolen rakennutti merikapteeni Johan Hillström 1850 – luvulla. Talon vasemmassa päädyssä on myös ollut 1900 – luvun alussa ÖB:n kirjapaino. Taloa entisöidessä omistajat Kristiina ja Juha Teerikangas ovat löytäneet lattian alta myös vanhoja ÖB:n lehtiä (nyk. ÖT).
Laivurintalo on oikea aarrearkku. Sieltä on löytynyt yhtä sun toista mielenkiintoista esinettä sekä vanhojen tapettien ja lattioiden alta on paljastunut alkuperäiset hirret. Kuvassa näkyvät siniset hirret ovat ihan alkuperäiset samoin kuin kakluuni. Laivurintalon pihasta löytyy myös vanha kivikaivo, joka on aika harvinainen näky Neristanissa. Kaivosta tuleva vesi on vielä erittäin kirkasta ja Kristiina onkin päättänyt selvittää onko se jopa juomakelpoista. Kristiina järjestää ympärivuotisesti kahvituksia ryhmille sekä pienemmille porukoille pihallaan. Lisätietoja Laivurintalosta saat Kristiina Teerikankaalta 050-3748 604.








”Romanttinen asuinpaikka, vanhat puutalot vieri vieressä kauniiden sisäpihojen kera. Kaunis niin kesällä kuin myös talvella romanttisten katuvalojensa kera!” – Ulla-Maija
Kun Kokkolaan suuntaa, Neristan on ehdoton ykköskohde. Kesäsin Kokkolan Matkailuoppaat järjestävät erilaisia opastuksia vanhassa kaupungissa, jolloin on mahdollisuus päästä kuulemaan enemmän alueen historiasta. Pari vinkkiä haluamme teille antaa. Vanhassa kaupungissa käydessänne suosittelemme kiinnittämään huomiota kolmeen asiaan: kivijalan korkeus, laivakoiraparit ja kissaparit ikkunalaudoilla sekä pienet peilit. Aikanaan talon kivijalan korkeus kertoi kuinka vauras perhe talossa asui. Mitä lähemmäs keskustaa mennään voi huomata, että kivijalka on korkeampi. Merimiestaloissa puolestaan kivijalka on lähes olematon. Ennen vanhaa myös talon isäntä ilmoitti ovatko he kotona vai eivät sillä mihin suuntaan koira- tai kissaparit katsoivat. Jos posliiniset laivakoirat katsoivat kadulle päin niin isäntä ei ollut kotona ja vastaavasti jos ne katsoivat sisälle päin niin väki oli kotona. Juorupeilien avulla taas talon naiset ovat pitäneet huolen siitä, että tietävät mitä kaupungissa tapahtuu.




”Aivan uskomattoman ihana paikka, jossa voi aistia menneen ajan ja vanhan talon tunnelmaa.Lisäksi vinttiin käynti on sisäpihan kautta, jossa samalla pääsee kurkistamaan Neristanin pihaan.Itsessään vanhan talon tunnelma on jo elämys. Vintti on lisäksi täynnä katseltavaa ja ostettavaa. Kokkolalaisten tekijöiden taidetta, käsitöitä, koruja ym. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka!” – Ulla
”Ihana kun voi sukeltaa Neristania syvemmälle---> se on oikea elämys kun voi katsella ja nauttia pihan omena-, kirsikka- ja luumupuiden kauniista kukista.Pihassa on ollut aikoinaan leipomo. Vinttipuodissa huokuu vanhan talon tunnelma ja siellä on esillä kokkolalaisten taitelijoiden grafiikkaa,tauluja, koruja ja käsitöitä.' Jos matkailua kiinnostaa niin Pientä vinttipuotia voidaan turisteille ja kokkolalaisille privatisti pitää auki. – Päivi









Neristanista löytyy myös idyllinen Pieni Vinttipuoti. Vinttipuoti sijaitsee sen pitäjän Riina Rauman vanhassa kotitalossa. 1800- ja 1900- luvun vaihteessa rakennetussa nelikerroksisessa talossa asuu vielä Riinan isä, mutta vintti on kokonaan puodin käytössä. Vinttipuoti sai alkunsa kesällä 2011 kun Riina päätti toteuttaa haaveensa grafiikkapajasta. Pian vintistä muotoutui upea vinttipuoti, jonne tuli Riinan töiden lisäksi myyntiin noin parinkymmenen paikallisen taiteilijan töitä.
Puoti on auki kesäisin sekä joulun aikaan. Puoti aukeaa myös puhelinsoitolla, mieluiten vuorokauden varoitusajalla. Tänä vuonna aikeissa on pitää puotia auki myös Kaupan ja Kulttuurin yönä 12.9.2014. Vinttipuodilla ei ole vielä omia Facebook – sivuja, mutta Riinan grafiikka Facebook – sivuilta löytyy lisätietoja puodista.  
Neristan on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Suosittelemme kiertämään siellä kävellen, mutta autollakin pääsee hyvin liikkumaan. Neristan hurmaa kävijät heti ensi kättelyssä. Ei siis ole mikään ihme miksi se on yksi kaupunkilaisten vinkeistä matkailijoille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti